tiistai 25. elokuuta 2015

Vaihto-oppilas

Pikkutiellä kävi eilen hurja vilske, taloon saapui nimittäin uusi asukas. Poika tuli jostain merten takaa ja haettiin kentältä kotiin.
  Tuommoinen urheilullinen kiharapää on sitten virallisesti mun ensimmäinen nuketeon tuotos, toki apunani oli muotti, josta pullautettua päätä muovailin eteenpäin. Tämä poika on 15,5 cm pitkä ja näköjään huomattavan leveäharteinen, sillä on tummanruskea kihara tukka ja sinisenvihreät silmät :D Mistäköhän se saapui tänne elokuun helteisiin?

torstai 20. elokuuta 2015

Yläkaapin asennustyöt

Nukkisperheen isällä on riittänyt hommia ihan aamuvarhaisesta asti, hän on asentanut keittiöön yläkaappia jo kolmatta tuntia. Kyllä nyt saatiin hyllytilaa voipytylle ja maitokannulle, jotka ovat kulkeneet suvussa jo pidempään. Väliaikaisena tukena hyllyn sommittelussa on tuollainen puinen aihio, josta tulee myöhemmin jotain kaappia tms. Mutta hei, keittiö alkaa olla ihan kivalla mallilla ja muutamaa lopullista kiinnitystä lukuunottamatta alakaapitkin voisi työntää prikulleen omille paikoilleen!

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Nukketalollani on osoite

Mieheni teetti hauskan osoitekyltin nukkikseen ja yllätti minut hauskasti kuluneella viikolla :) Tämähän pitää asentaa talon kylkeen, kun julkisivun maalaus saadaan vihdoin tehtyä.

torstai 13. elokuuta 2015

Itse tehtyjä keittiökalusteita 1:12

Monen mutkan ja suunnitelmamuutosten jälkeen sain sentään jotain aikaankin. Keittiökulmauksen kalusteet, jossa 4 avautuvaa vetolaatikkoa ja pyöreäreunainen avohyllykkö. Ja tietysti Mielen hellahan siellä kunniapaikalla :) Kalusteet Bilteman sytyketikuista, balsalevystä ja vetiminä on tölkin klipsuista katkaistut kaaret. Vähän jotain pientä koristetta liimasin kakkupaperista leikatuista kuviosta, koska balsa oli niin karhean näköistä maalattuna.
                               Toissapäiväiseen verrattuna taas mulla on jotain uutta keittiöön.
                     Tuollaisen liesituulettimen kuvun sain viittä vaille valmiiksi tänään.
Kyllä nyt kelpaa ruokaa laittaa Pikkutien keittiössä, kun se alkaa jo vähän muistuttaa kalustettua huonetta.