torstai 29. lokakuuta 2015

Kolikoista on moneksi

Mietiskelin jonkun aikaa, että mitenköhän tuon kynttilänjalankin saisi pysymään hyvin pystyssä ja lasipallon kaatumatta. Tulihan se ajatus sieltä... matkamuistoksi jääneet kolikot, joista osa ei ole enää edes käypää rahaa. Tein muuten ensimmäiseen nukkisviritykseeni aikoinaan hellanlevyt kolikoista ja ne olivat tosi aidon näköiset! Nyt kun vielä löytyisi iso ja painava kolikko yhden pöydänjalan tueksi, koska sekin humahtaa kumoon pienestä kosketuksesta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Katseita julkisivuun

 Sekoittelin Plus Color akryylimaaleista ihonväri ja valkoinen kivijalkaan väriä, mutta ihan täsmälleen hakemaani vaaleutta en onnistunut saamaan aikaiseksi. Eilen kävin K-raudassa kysymässä saisiko sitä tiettyä väriä pieneen purkkiin sävytettyä, mutta vastaus oli taas ettei pastaa voi laittaa tuossa sävyssä niin pieneen. Harmi, huomasin vasta pihalla seinän kokoisen mainoksen Tikkurilalta, että veloituksetta voi kerran vaihtaa väriä, jos ei miellytä. Mähän olisin tietysti järjestänyt itselleni maalit tavalla tai toisella vähän edullisemmin, jos olisin ollut fiksu ;) Nyt jäin paitsi sekä Tyrskyä että Damastia, mutta pääsin sentään askeleen eteenpäin.
 Sekoitan luultavasti vielä lisää valkoista ja maalaan toisenkin kerran, tämähän jäi vähän tummaksi!
Siinä on se alkuperäinen toiveiden värikortti Damasti. Toi vihreähän herättää eniten huomiota julkisivussa ja se on sentään just', eikä melkein mellyttävä! Jouluvalotkin löytyy pikkutielle, jos vaan julkisivua saisi vikkelästi oikeaan kuosiin.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Uusi sohva olohuoneeseen

Niin ihanan nahantuoksuinen upouusi sohva olohuoneeseen kannettuna, kun isännälle iski noidannuoli rehkiessään kaikkien ihanien nukkismattojen tamppaamisen kanssa, no elämä on!
Hirmuisen huikea siivouspäivä sisälsi mm. imurointia, vaihto-oppilas hoiti hienosti koko talon ja Sara pesi kylppärin!


lauantai 24. lokakuuta 2015

Nukketalo Annantalossa



Olipas ihan pakko kuvata tuo kaunis talo tänään Annantalon 2. krs aulassa. Tuossa on tosi kivasti sijoiteltu huoneet aukeamaan usealle sivulle. Jos mä haluaisin vielä toisen talon joskus, niin tämä  olisi tosi hyvä idea siihen. Oikein tosi kaunis kokonaisuus!

torstai 22. lokakuuta 2015

Askarteluilta

 Tänään oli ihanat askartelut taas pitkästä aikaa, tehtiin mm. Nukkekoti Väinölän Joulun ohjein kynttilänjalkoja.
Sain kauniin paperikassin, maton, uskomattoman paljon metallisia pikkujuttuja ja ohutta nauhaa. Ihanan kivoja juttuja! Täytyy vielä mainita, että itse olin hajamielinen hömelö ja unohdin jopa sakset pakata mukaan...

tiistai 20. lokakuuta 2015

Aika hieno lasipallo

Ramune pullosta löytyy pieni ja kirkas lasipallo, siihen kun kylkeen liimaa pienen siirtokuvan, niin valossa se sitten näyttää tältä...Tämä on niin ihana miniäkin minimpi juttu! Joku kaunis alusta ja esim. takan päälle hehkumaan tuota ruusua!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Olikos se sittenkin koristeltu persiljanippu :)

 Oli sittenkin reilusti aikaa askarrella viikonloppuna vaikka mitä. Nähtyäni joulukuusia jo myynnissä, ajattelin, ettei ole liian aikaista aloitella joulujuttuja. Vintin nurkassa odottelee arvoituksellinen joulukuusi, jonka havujen laadusta ei voi sanoa kun, että erehdyttävästi näyttää persiljalta...
Tyttären kanssa kaivettiin lasten kangaspuut keskelle keittiön pöytää ja luotiin melkein kahden metrin musta loimi siihen, muutaman maton siitä sitten kutoikin nukketaloon. Virheistä oppii ja ensi kerralla loimi tehdään vähän lyhyemmäksi, koska langan kireyttä on todella vaikeaa hallita lelupuilla! Sieltä ne biltematikut sinkoilee karkuun ihan hirveän helposti, kun aikuisten oikeissa puissa on kokoa paljon enemmän ja jämäkkyyttäkin löytyy.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Sisustustyynyjä

 Saran huoneeseen ideoin satsin sisustustyynyjä. Idea lähti oikeastaan siitä, että ajattelin ensin lattiatyynyjä Saralle. Tätä mallia innostuin nyt ompelemaan. Joskus olen nähnyt jossain sisustuslehdessä ihan 1:1 versioina ja ne näyttivät ihanan romanttisilta, ihan hempukoita ne näyttävät myös minikoossa! Tiedä sitten, olisiko ideasta ihan myyntiainesta, kun tuo meidän perheen isompi M katselee joskus kriittisesti kasvavaa askartelutarvikelaatikoiden määrää, mutta onneksi ei sentään pidä ihan turhuutena pieniä törsäyksiäni harrastukseen. Tuotakin yläkuvassa olevaa turkoosiin vivahtavaa kukkakangasta alkaa olla vähän joka toisessa tekstiilissä Pikkutiellä.
Seuraaviin peli-iltoihin kiva lattiatyyny. Täytyy tutustua napin päällystyksen saloihin, niin saan tehtyä nätit keskustat näihin.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Pikkutien kuulumisia

 Vaihto-oppilas on leiponut herkullisen kakun ja paitakin on ihan jauhoissa, koko perhe kokoontui pöytään maistelemaan mansikkakakkua. Sara oli ostanut uudet piukkaakin piukemmat farkut viikonloppuna varmaankin Hulluilta päiviltä. Pikkutien keittiöön on ilmestynyt jääkaappi, joka on hurjan suuri ja sinne mahtuisi isommankin perheen ruokatarvikkeet.
 Ruokasalin takka ja matto ovat uusinta uutta. Takkaan mahtuu kunnon loimuava valkea, kunhan vain joku pilkkoisi polttopuita.
Pian alkaa syysloma ja sen kunniaksi nuoriso söi karkkia ja pelasi vanhaa kunnon lautapeliä, Afrikan tähteä. Tytöt opettivat pelin sääntöjä vaihto-oppilaalle ja kaikilla oli niin hauska ilta.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Minikokoisia räsymattoja

 Lehtien haravointi saa posket punaiseksi ja lämpimästi pukeutuneena ei haittaa vaikka olisi pikku pakkanen, vaan missä on tytön kengät? Nukkeparat kulkee paljain jaloin kesät talvet, säästä viis!
Pieniä puettavia kenkiä olisi ihan mahtavaa opetella tekemään, tai kulkisiko nukkisväki edes villasukissa?

Löysin kirpparilta 0,5 e hintaan aivan ihanan puilla kudotun liinan ja pilkoin sen räsymatoiksi nukkekotiin, siitä sai leikattua pari isoa vaaleanvihreää ja tusinan raidallisia pikkumattoja. Yhdessä tietyssä Lundby-talossakin on kivasti lisää mattoja. Huomaa, kuinka ihanan tiheä loimi tässä liinassa on ja hapsut ovat aidot.